Kaakkois-Suomen Ajokoirakerho Ry

Etusivu
Hallitus ja toimikunnat
Jäsenet kirjoittavat
Jäsenten esittelyjä
Toimintakertomukset
Vuoden ajokoira
Vuoden kettukoira
Vuoden toimija
Tulokset
Mestarit ja valiot
Jäseneksi liittyminen
Kauppapaikka
Kuvagalleria

Päätoimittajan palsta - Marko Lind 2006

Kun sukuun on päästy, niin siinä pysytään!

Ihminen voi löytää aarteen sitä itsekään ymmärtämättä! Toisaalta ihminen voi ymmärtää löytämänsä aarteen arvon eikä kuitenkaan osaa sitä hyödyntää ja täten aarre jää arvottomaksi etsijälle itselleen, sillä lieneehän sanomattakin selvää, ettei aarteesta ole mitään hyötyä kenellekään, jos ei sillä voi tehdä mitään! Sitten on myös sellaisia etsijöitä, jotka löydettyään aarteen pyrkivät kätkemään sen vanhan sananlaskun mukaisesti: >> Kellä aarre on, se aarteen kätkeköön >> ja näin luullen olevansa viisaita ovat he tyhmiksi tulleet, sillä tällöin aarre odottaa vain uutta löytäjäänsä eikä siitä ole mitään hyötyä sen hetkiselle löytäjälleen sen ollessa odottamassa sitä todellista taiteen asiantuntijaa, joka osaisi vihdoin hyödyntää löytämänsä aarteen arvon…

Me kenneltoiminnassa mukana olevat ajokoiraharrastajat olemme tietyssä mielessä aarteiden etsijöitä! Me etsimme kuumeisesti ajokoirajalostuksen “timantteja” päästäksemme viemään jalostusta eteenpäin tai sitten vaan yksinkertaisesti loistaaksemme itsekkäästi (tästähän on pohjimmiltaan kenneltoiminnassa kysymys) itse löytämiemme aarteiden (koirien) kautta parrasvaloissa pärjätessämme hyvin ajokokeissa ja näyttelyissä. Mutta osaammeko me oikeasti harrastuksessamme hyödyntää ajokoirajalostuksessa hyvien koirien arvoa siten, että siitä olisi hyötyä jalostukselle saatikka meille itsellemme? Liian harvat osaavat…

Lähtekäämme siitä valitettavasta tosiasiasta liikkeelle, että vain hyvin pieni joukko ajokoiraharrastajia ylipäätänsä löytää koko elämänsä aikana etsimisestään huolimatta mitään aarretta ja siksi keskittykäämme siihen, mitä tekevät ne, jotka ovat sinnikkyytensä ja ennen kaikkea oikean vaistonsa ohjaamina päässeet aarteiden alkulähteille, todellisten ajavien koirien kanssa työskentelemään ja täten saaneet mahdollisuuden olla muovaamassa ajokoirajalostustamme suuntaan tai toiseen. Onko tämä hyvin pieni joukko uhrannut kaiken aikansa sekä energiansa vain etsimiseen ja löydettyään vihdoin ajokoirajalostuksen timantit olleet niin väsyneitä ja tyhmiä, etteivät ole jaksaneet saatikka osanneet hyödyntää löytämänsä aarteen arvoa, sillä ajokoirajalostus olisi kipeästi tarvinnut näitä aarteenlöytäjiä päästäkseen siihen pisteeseen, missä sen tulisi olla, mutta mitä se ei kuitenkaan tällä hetkellä valitettavasti ole!

Liian paljon kun löytyy niin sanottuja “kova sukuisia” koiria eikä kuitenkaan näiden koirien kanssa metsäreissuilla (jos vieraaksi menet jotakin koiraa kuuntelemaan tai ajokokeissa näihin tuomarin roolissa ns. “törmäät“) tule kuin korkeintaan aika pitkäksi koiran omistajan selitellessä sitä sun tätä!

 

Jos ajokoirajalostuksessa olisi osattu hyödyntää monia lahjakkaita sukuja, ei metsässä tarvitsisi kovinkaan monen kuluttaa aikaansa kännykällä kavereilleen soitellen tai tekstiviestejä laitellen, sillä hyvällä koiralla ei totisesti tule metsässä aika pitkäksi vaan tapahtumia on pitkin päivää! Eihän suomalaisesta metsästä riista lopu, mutta eri asia onkin sitten se, millaiset koirat sen löytävät…

Ajokoirajalostuksen eteenpäin viejiä ovat ehdottomasti narttukoirien omistajat eli kasvattajat! Nämä ovat niitä kulmakiviä, jotka omilla urosvalinnoillaan määräävät jalostuksemme suunnan ja koska jalostuksessamme on liikaa koiria jotka omaavat kovan sukutaulun kuitenkaan osaamatta toimia metsässä metsäkoiran tavoin, on automaattisesti selvää, että tällöin vika löytyy kasvattajista tai paremminkin sanottuna heidän vääristä valinnoistaan. Hyvien narttukoirien omistajat, nuo todelliset aarteen löytäjät kun liian usein eivät osaa hyödyntää löytämäänsä aarteen arvoa ja siksi metsissämme nytkin samoilee täysin lahjattomia kovasukuisia ajokoiria, joiden pitäisi kyllä saada tapahtumia aikaiseksi, mutta “milloin mistäkin syystä” eivät sitä tee…

Narttukoirien omistajat (kasvattajat) menevät liian usein halpaan urosten omistajien hehkutellessa koiriensa osaavuutta. He menevät halpaan liian usein siksi, koska heidän tietonsa siitä, millainen tulisi hyvän uroksen olla, on lähes täysin olematon! Liian usein he hölmöyttään valitsevat 5-6 vuotiaina käyttövalion arvon saavuttaneita uroksia eivätkä ymmärrä, etteivät nämä “vanhukset” (Hyvä koira tulee valioksi viimeistään 3-4 vuoden ikäisenä) ole ollenkaan sellaisia koiria, joita tulisi käyttää jalostukseen, koska koira ensisijaisesti periyttää kaikkein eniten itseään ja täten on erittäin oletettavaa (mikäli tällaista vanhusta nartulleen käyttää), etteivät pennutkaan rupea ajamaan kuin vasta vuosien kuluttua syntymästään eikä täten perimässä olevaa varhaiskypsyyttä (joka on aina edellytys huippukoirien jalostukselle) pystytä riittävästi hyödyntämään. Ei siis liene ihme, jos ei suuresta ajokoirakannastamme monikaan koira nuorena saa metsässä aikaiseksi paljoakaan ja täten oletettavasti ei vanhempanakaan…

Sanotaan, että hyvä pappi saarnaa myös itselleen ja siksi tätä asiaa pitkälti mietittyäni päätin aikoinani antaa oman panokseni ajokoirajalostukseen ja perustin Voittaja-kennelin. Heti aluksi otin ohjenuorakseni sen, etten sortuisi tehtailemaan pentueita ja siksi olen tähän mennessä teetättänyt vasta kaksi pentuetta, toisen pentueen syntyessä tänä keväänä. Ensimmäisestä pentueesta mainittavia koiria mm. Voittaja-Nadja, Voittaja-Kreivitär sekä Voittaja-Edward ja tässä yhteydessä on mainittava, että pari muutakin erittäin lahjakasta koiraa pentueesta syntyi, tosin ne ovat reppumiehillä enkä kovista yrityksistäni huolimatta ole pystynyt ostamaan niitä takaisin saatikka onnistunut heitä ryhtymään koeharrastajiksi.
Voittaja-Nadjasta jatkoin narttulinjaani (Linnuskorven Timantti) ja tänä kautena (koira vasta parivuotias) sillä piti lähteä kilpailemaan kettupuolelle, mutta vaikka koiran tämän hetkinen omistaja ilmoittikin sen kokeeseen, jouduttiin kokeet perumaan kovan pakkasen takia! Koira ei siis päässyt vielä näyttämään taitojansa, valitettavasti…

 

Timantin astutin varhaiskypsällä lahjakkuudella Prinssillä ja tästä yhdistelmästä itselleni jätin narttupennun Voittaja-Paronitar ja ettei minua ainakaan syytettäisi aarteen kätkemisestä, niin tulkoon nyt ilmi se tosiasia, etten ehkä kertaakaan elämäni aikana ole yhtä sitkeää yöjäljen työskentelijää sekä hukan selvittelijää tavannut, vaikka hyviä koiriahan minulla on aina ollut! Tarkoitukseni oli lähteä jo tuolla “penikalla” (PARONITAR TÄLLÄ HETKELLÄ VASTA 10 kk) tänä kautena kilpailemaan (ilmoitin sen 2:teen kettukokeeseen), mutta molemmat kokeet peruttiin kovan pakkasen tähden. No, ensivuonna sitten koira tulee kyllä takuuvarmasti näyttämään kykynsä…

Koska aarretta ei saa kätkeä, niin TIEDOKSIANNON muodossa tästä kaudesta omien kasvattieni osalta jotakin: Voittaja-Nadja voitti Idänlohkon kettuvalinnat ajaen 93 pistettä vaikkakin päästyään jo toistamiseen Kettukilpaan siellä epäonnistui kiiman puhjetessa. Voittaja-Kreivitär voitti eräät jänispuolen piirinkarsinnat ja piirinmestaruuskisoissa sijoittui ensimmäiseksi varakoiraksi. Tällä koiralla ei kilpailtu enää lopputalvesta, sillä tällä hetkellä koiralla penikat! Nykyisen pentuni (Voittaja-Paronitar) isän suvun puolelta menestyksellisesti tänä kautena kilpailleet Prinssin emä (ykkössija Keaj:den piirinmestaruuskisassa 87 pistettä) sekä Prinssin pentuesisarukset (yhdestä kettukäyttövälio kahden muun pentuesisaruksen ajaessa melkein 90 pisteen ykköset). Mielenkiinnolla seuraan nykyisen pentuni isän (entisen koirani) Prinssin menestymistä tulevaisuudessa, sillä tänä talvena Prinssin nykyinen omistaja oli ilmoittanut koiran moneen kokeeseen, mutta useimmat niistä peruttiin kovan pakkasen takia. Kettukapinassa sentään pääsi käymään ajaen 70 pisteen kakkosen HYVÄN KETTUHAUN jälkeen (haki ketun 6 km:n päästä) mutta ajon vaihtuessa 87 minuutin jälkeen jänikseen ja siitä epäonnistuminen. Mainittakoon että Prinssi kovassa kunnossa ottaen mm. tänä talvena täysin terveen ketun kiivaasta ajosta kiinni. Nykyisen omistajan kertoman mukaan EHDOTTOMASTI PARAS KOIRA mikä hänellä on koskaan ollut!

Tänä keväänä syntyneestä pentueesta moni koira osoittanut jo nyt kykynsä!
Mainittakoon, että eräältäkin tämänkeväiseltä pennulta (Voittaja-Musta Pekka) ammuttu n. 20 jänistä ja onhan tuolta omaltanikin muutama jänis ammuttu ikään kuin lohdutukseksi, sillä pääsääntöisesti olen ajattanut Paronittarella kettua ja tapattanut supikoiria! Kertokoon kaikki edellä mainittu jotakin varhaiskypsyydestä sekä lahjakkuudesta, jota ainakin KÄYTÄNNÖSSÄ joissakin ajokoirasuvuissa vielä tänäkin päivänä esiintyy…

Eli: Kun olen oikeaan sukuun päässyt niin siitä en aio lähteä minnekään, vaan tätä kautta pyrin antamaan oman panokseni ajokoirajalostukseen, sillä johtuen ehkä säälistä, olen valmis uhraamaan omaa aikaani ja energiaani siihen, että muillakin olisi joskus tarhassaan / kotonaan ajavia suomenajokoiria, eikä vain metsässä vetelehtiviä niin sanottuja kovasukuisia täysin lahjattomia vätyksiä. Sydämessäni toivon, että aarteiden etsijät (hyvien koirien etsijät) ymmärtäisivät hyödyntää antamani niin sanotut tiedoksiannot! Itsekkääksi minua on siis turha kenenkään syyttää…

Ai niin, ettei unohtuisi: Koska saaliinsaaminen hyvillä koirilla on liian helppoa, niin olen siirtynyt Jousimetsästykseen!

Alapalkki
 
www.kaakkoissuomenajokoirakerho.com
Kaakon Nettipalvelu